fbpx
×

Finnmirror kierrättää auringonpaisteen sähköksi

Ympäristönsuojelun kehittämisellä on merkittävä asema Finnmirrorin kokonaisstrategiassa. Osana vastuullisuuttaan Finnmirror kierrättää jatkossa auringonpaisteen sähköksi omassa aurinkovoimalassa.

Finnmirrorin, lähes sata vuotta vanhan perheyrityksen, toiminnassa yhdistyvät pitkät perinteet, moderni tuotantotekniikka ja vahva ympäristötietoisuus. Tuotteiden laatu syntyy kokemuksen, aitojen materiaalien ja vastuullisen tuotannon pohjalta. Finnmirrorin toimitusjohtaja Aleksi Pälän mukaan yhtiö on sitoutunut kiertotalouteen ja siihen, että hävikkiä vältetään kaikessa muodossa.

Omavaraisuutta sähköstä aurinkovoimalalla

Osana yhtiön vastuullisuutta Finnmirror ottaa käyttöön oman aurinkovoimalan. Energiapalveluyhtiö Väre rakentaa Finnmirrorille 220 paneelia kattavan aurinkovoimalan yhdessä paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Sähköntuotanto omassa aurinkovoimalassa on päästötöntä ja samalla säästetään siirtomaksuissa ja sähköverossa.

- Oman aurinkovoimalan ansiosta voimme siirtyä tuottamaan itse osan käyttämästämme sähköstä, mikä lisää omavaraisuuttamme energiasta., korostaa Pälä. Finnmirrorin tuotantotilojen katot ovat saavat oman elämäntehtävänsä olla osana yhtiön sähköntuotantoprosessia. Finnmirrorin aurinkovoimalan tuottoarvio on yli 66 000 kilowattituntia vuodessa, joka kattaa noin seitsemän prosenttia yhtiön kiinteistön vuotuisesta sähkön käytöstä. Aurinkotuotannolla pienennetään hiilipäästöjä noin 19 000 kilon verran.

Jatkossa voidaankin todeta että, joka kymmenes Inaria-kaapisto on rakennettu puhtaasti aurinkovoimalla.

Aurinkovoimalan tuotantoa voi seurata täällä »

Lue lisää Finnmirrorin ympäristöstrategiasta »

 

Inaria-liukuovikaapit valmistaa Finnmirror

Me olemme yksi Suomen merkittävimmistä kiintokalustevalmistajista. Inaria-liukuovikaappien lisäksi tuotteisiimme lukeutuvat Finnmirror-kylpyhuonekalusteet sekä kodin sisustuspeilit.

Vuonna 1923 perustetun perheyrityksemme toiminnassa yhdistyvät pitkät perinteet, nykyaikainen tuotantotekniikka ja ympäristötietoisuus. Tavoitteenamme on mahdollisimman korkea laatu kaikessa tuotannossa. Laatu syntyy lähes sadan vuoden kokemuksestamme, aidoista materiaaleista ja vastuullisesta tuotannosta.

Lue lisää »

 

    Hei!

    Jätä puhelinnumero ja olemme sinuun yhteydessä pian!